Sain vihdoin eilen valmiiksi NLP Opiston Vapauta Mielesi -kurssin. Paitsi että eihän sen niin mene. Siellä "käsketään" tehdä harjoituksia vähintään 40:n päivän ajan, jotta oppii kunnolla itsehypnoosi -tekniikan ja saa oikeasti jotain mielensä sopukoissa aikaiseksi. Niin, mistä se kiireinen mamma sen 40 päivää sitten ottaa, tiedä häntä. Olen enemmän ehkä opiskelijatyyppiä "kun kerran tämän käyn läpi, niin sitten se pitäisi olla jo hallussa". Vaikka eihän se niin mene, varsinkaan minulla. NLP -opinnotkin ovat edelleen siellä kolmannessa viikossa. Tai otetaanko vaikka pari viikkoa sitten alkanut Bloggaus -verkkokurssi, missähän siellä olen. Jäljessä ainakin. Näihin päiviin pitäisi saada aika monta tuntia lisää, että ehtisin tehdä sen kaiken, mistä haaveilen. Tai mitä odotan itseltäni.
Se, mitä olen "opiskellut" tosi ahkerasti, on NLP Opiston "Laihdu helposti hypnoosilla". Kuuntelen sitä kiltisti melkein joka ilta. Mutta en minä kyllä laihtunut ole. En sitten tiedä, vaikuttaako tuo ahkera grillaaminen tai viikonloppuisin ympäri kyliä kuohuviinipullon kanssa kyläileminen siihen jotenkin. Tai se, että usein nukahdan kesken nauhan kuuntelun. Olen kyllä ajatellut niin, että siinä saakin vaipua horrokseen ja sitä laihdutusta suolletaan sitten alitajuntaan, joka puolestaan hoitaa homman kotiin. Odottelen kyllä vielä sitä hommaa kotiin tulevaksi.
Viikko on ollut taas melkoista vuoristorataa, ainakin mitä tulee tämän mamman tulevaisuuden suunnitelmiin. Viime viikonlopun pohdin sitä suurta kysymystä, miten tästä eteenpäin, mitä haluan? Kaikki merkit viittasivat siihen, että toteuta sitä omaa Suurta Unelmaasi, lähde sen perään. Siitä huolimatta päätin toisin. Päätin, että no, katsotaan nyt sitten kuitenkin tämä toinen tie ensin läpi, ettei kaduta. Että olisiko sillä jonkin sortin mahdollisuus. Kyllä sillä on, sitä en kiellä. Sillä on valtava mahdollisuus. Mutta olenko itse siinä matkassa mukana, on jo toinen kysymys. Meillä on tapana soudata ja huovata, joten eipä tämäkään asia ole mikään poikkeus.
Vihdoin tiistaina vietiin asia päättävän elimen pariin. En oikein tiedä, miten oltiinkaan oltu niin hölmöjä, sisko ja minä, että ihan aikuisten oikeasti kuviteltiin sen olevan läpihuutojuttu. Ei ollut. Sillä oli ihan yhtä pitkä elinkaari kuin ilotulitusraketilla. Komea se lento oli siihen asti kunnes sammui ja tussahtaen tuli alas. Että ei muuta kuin so long ja takaisin siihen Suureen Unelmaan.
Sitä siivittikin Uudistuva hevostalous - seminaari torstaina Mustialassa. Mikä innostava päivä ja mitä ideoita sainkaan Suureen Unelmaan! Tosin automatkalla kotiinpäin, ystäväni ja neiti Teinin valmentaja toi minut takaisin maanpinnalle. Olin kertomassa yhdestä osasta sitä unelmaa, perustuen puhtaasti hyväntekeväisyyteen ja kannattamattomuuteen, jolloin rouva Valmentaja luuli minun puhuvan koko hankkeesta ja totesi, että vihdoinkin itse tajuat sen järjettömyyden. Ei, en minä kyllä koko projektista puhunut. Toisaalta en kai koskaan ole myöskään ollut kovin järkevä.
Sillä Suurella Unelmalla on valtaisa potentiaali ja mahdollisuus. Niillä oheispalveluilla ja toiminnoilla, joita siihen ideoin, on varmasti kysyntää ja konsepti olisi ainutlaatuinen. Ainakin tällä alueella, ehkä jopa koko Suomessa. Tarvetta siis on. Samaan aikaan mietin, millä sen rahoitan. Meidän talossa kävi välittäjä, joka ampui kuvitelmani alas kertalaakista, tällä hetkellä tarjontaa asuntokaupassa vaan on ihan valtavasti. Myyntiajat on pitkiä, hinnat aika pohjalukemissa. Siitä voisi kuvitella, että toki se myös hyödyttää sitten minua ostajana. Mutta tuskinpa, koska ainakin tällä alueella on ollut tapana lisätä hintaan n. 100.000€ ihan pelkästään siitä ilosta, jos nimeen voi lisätä sanan "hevostila. Koskakohan ne myyjät oppivat, että hevosihmiset on persaukista porukkaa.
Mutta ainkin tällä hetkellä meillä on kaunista, tämän pienen hetken ennen kuin koko piha pukeutuu taas valkoiseen mattoon.
Aloin miettimään mahdollisuuksia yhteistyökumppaneihin, kuntaan tai johonkin muuhun tahoon, voisiko siitä kenties saada uutta nostetta ja ajatusta yhteistyölle. Tai sitten pitää vaan etsiä se von Jotain ja hoitaa rahoitus perinteistä polkua, karvaista reittä pitkin. Mutta ei minusta siihen taida sentään olla. Niinpä tässä kohtaa jatkan jo täydellisen liiketoimintasuunnitelman hiomista vieläkin täydellisemmäksi, uskon omiin unelmiini ja lähden lakki kourassa pankinsedän juttusille. Haittakohan se, jos ei käytä lakkia.
Samaan aikaan toisaalla, joku muu uskoo vielä siihen toiseen polkuun. Se jää lopulta nähtäväksi kuinka siinä tulee käymään ja mitä roolia minä mahdan näytellä. Hypetys Preman ympärillä ainakin on alati kasvavaa ja siitä alkaa hiljalleen muodostumaan jo käsite. Eikä se käsite ole ihan vaan meidän mielikuvituksessamme, se on jo kaupungiltakin kuultu.
Mutta nyt saan olla loppuillan väsynyt ja saunanraikas. Päivä meni kisoissa, ensimmäisissä sellaisissa tällä kaudella. Neiti Teini oli luonut itselleen jo melkoisen mörön päähänsä, ettei heistä ole mihinkään, ei tästä tule mitään ja kauden aloitusta on siirretty ja siirretty. Totta, koko talvi painittiin erilaisten ongelmien kanssa, mutta nyt ne on selätetty ja herra Kilpahevonen on oikeasti ihan hyvä. Samaan aikaan vaatimustaso ja odotukset ovat nousseet ja niiden täyttäminen on alkanut käydä neiti Teinin päässä mahdottomaksi. Mutta nyt se on tehty, korkki on poksahtanut, tästä on hyvä jatkaa.
P.S. Neiti Teini voitti sen he A -luokan 65,556%. Sen jälkeen neiti Teini kävi sopimassa kesätyöstä. Enempää ei mamma voi sunnuntaille toivoa <3
Se, mitä olen "opiskellut" tosi ahkerasti, on NLP Opiston "Laihdu helposti hypnoosilla". Kuuntelen sitä kiltisti melkein joka ilta. Mutta en minä kyllä laihtunut ole. En sitten tiedä, vaikuttaako tuo ahkera grillaaminen tai viikonloppuisin ympäri kyliä kuohuviinipullon kanssa kyläileminen siihen jotenkin. Tai se, että usein nukahdan kesken nauhan kuuntelun. Olen kyllä ajatellut niin, että siinä saakin vaipua horrokseen ja sitä laihdutusta suolletaan sitten alitajuntaan, joka puolestaan hoitaa homman kotiin. Odottelen kyllä vielä sitä hommaa kotiin tulevaksi.
Viikko on ollut taas melkoista vuoristorataa, ainakin mitä tulee tämän mamman tulevaisuuden suunnitelmiin. Viime viikonlopun pohdin sitä suurta kysymystä, miten tästä eteenpäin, mitä haluan? Kaikki merkit viittasivat siihen, että toteuta sitä omaa Suurta Unelmaasi, lähde sen perään. Siitä huolimatta päätin toisin. Päätin, että no, katsotaan nyt sitten kuitenkin tämä toinen tie ensin läpi, ettei kaduta. Että olisiko sillä jonkin sortin mahdollisuus. Kyllä sillä on, sitä en kiellä. Sillä on valtava mahdollisuus. Mutta olenko itse siinä matkassa mukana, on jo toinen kysymys. Meillä on tapana soudata ja huovata, joten eipä tämäkään asia ole mikään poikkeus.
Vihdoin tiistaina vietiin asia päättävän elimen pariin. En oikein tiedä, miten oltiinkaan oltu niin hölmöjä, sisko ja minä, että ihan aikuisten oikeasti kuviteltiin sen olevan läpihuutojuttu. Ei ollut. Sillä oli ihan yhtä pitkä elinkaari kuin ilotulitusraketilla. Komea se lento oli siihen asti kunnes sammui ja tussahtaen tuli alas. Että ei muuta kuin so long ja takaisin siihen Suureen Unelmaan.
Sitä siivittikin Uudistuva hevostalous - seminaari torstaina Mustialassa. Mikä innostava päivä ja mitä ideoita sainkaan Suureen Unelmaan! Tosin automatkalla kotiinpäin, ystäväni ja neiti Teinin valmentaja toi minut takaisin maanpinnalle. Olin kertomassa yhdestä osasta sitä unelmaa, perustuen puhtaasti hyväntekeväisyyteen ja kannattamattomuuteen, jolloin rouva Valmentaja luuli minun puhuvan koko hankkeesta ja totesi, että vihdoinkin itse tajuat sen järjettömyyden. Ei, en minä kyllä koko projektista puhunut. Toisaalta en kai koskaan ole myöskään ollut kovin järkevä.
Sillä Suurella Unelmalla on valtaisa potentiaali ja mahdollisuus. Niillä oheispalveluilla ja toiminnoilla, joita siihen ideoin, on varmasti kysyntää ja konsepti olisi ainutlaatuinen. Ainakin tällä alueella, ehkä jopa koko Suomessa. Tarvetta siis on. Samaan aikaan mietin, millä sen rahoitan. Meidän talossa kävi välittäjä, joka ampui kuvitelmani alas kertalaakista, tällä hetkellä tarjontaa asuntokaupassa vaan on ihan valtavasti. Myyntiajat on pitkiä, hinnat aika pohjalukemissa. Siitä voisi kuvitella, että toki se myös hyödyttää sitten minua ostajana. Mutta tuskinpa, koska ainakin tällä alueella on ollut tapana lisätä hintaan n. 100.000€ ihan pelkästään siitä ilosta, jos nimeen voi lisätä sanan "hevostila. Koskakohan ne myyjät oppivat, että hevosihmiset on persaukista porukkaa.
Mutta ainkin tällä hetkellä meillä on kaunista, tämän pienen hetken ennen kuin koko piha pukeutuu taas valkoiseen mattoon.
Aloin miettimään mahdollisuuksia yhteistyökumppaneihin, kuntaan tai johonkin muuhun tahoon, voisiko siitä kenties saada uutta nostetta ja ajatusta yhteistyölle. Tai sitten pitää vaan etsiä se von Jotain ja hoitaa rahoitus perinteistä polkua, karvaista reittä pitkin. Mutta ei minusta siihen taida sentään olla. Niinpä tässä kohtaa jatkan jo täydellisen liiketoimintasuunnitelman hiomista vieläkin täydellisemmäksi, uskon omiin unelmiini ja lähden lakki kourassa pankinsedän juttusille. Haittakohan se, jos ei käytä lakkia.
Samaan aikaan toisaalla, joku muu uskoo vielä siihen toiseen polkuun. Se jää lopulta nähtäväksi kuinka siinä tulee käymään ja mitä roolia minä mahdan näytellä. Hypetys Preman ympärillä ainakin on alati kasvavaa ja siitä alkaa hiljalleen muodostumaan jo käsite. Eikä se käsite ole ihan vaan meidän mielikuvituksessamme, se on jo kaupungiltakin kuultu.
Mutta nyt saan olla loppuillan väsynyt ja saunanraikas. Päivä meni kisoissa, ensimmäisissä sellaisissa tällä kaudella. Neiti Teini oli luonut itselleen jo melkoisen mörön päähänsä, ettei heistä ole mihinkään, ei tästä tule mitään ja kauden aloitusta on siirretty ja siirretty. Totta, koko talvi painittiin erilaisten ongelmien kanssa, mutta nyt ne on selätetty ja herra Kilpahevonen on oikeasti ihan hyvä. Samaan aikaan vaatimustaso ja odotukset ovat nousseet ja niiden täyttäminen on alkanut käydä neiti Teinin päässä mahdottomaksi. Mutta nyt se on tehty, korkki on poksahtanut, tästä on hyvä jatkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti