Missähän kohtaa tämä elämä muuttui tällaiseksi? Ehkä sitä voisi ajankohtaistaa jonnekin viime syksyyn, siihen kun työmäärä kolminkertaistui. Iltaisin ei tule mentyä ajoissa sänkyyn, koska eihän siellä kuitenkaan nukuta. Ja kun sinne lopulta kampeaa, kierii ja pyörii aikansa. Yöllä sitten unen lomassa tehdään töitä pää sauhuten. Tosin jokunen yö sitten päätin, että yötyöt saa riittää. Jos alan pyörittelemään duuneja päässä, vaihdan ne samantien meidän tulevan hevostilan pyörittelyyn. Se ainakin on sentään kivaa.
Tämä unettomuuspohdinta sai alkunsa pari viikkoa sitten, kun neiti Teini aikansa katseltua minua hevosensa selästä kysyi, että koska olen nukkunut viimeksi kunnolla? No en oikeastaan tiedä. "No kun sä näytät aika elähtäneeltä". No mutta sepäs kiva. Jotain tarttis kai sitten tehdä.
Minulla on säännöllisesti univaikeuksia. Ja aikalailla ne liittyy stressiin. Joskus muinoin tämä oli vielä pahempaa, saattoi mennä monta viikkoa, ettei unta juuri tullut ja se alkoi luonnollisesti näkymään kaikessa.
Oikeastihan sille unettomuuden syylle pitäisi tehdä jotain. Mutta elämän maailmanpyörä pyörii tällä hetkellä niin kiivasta tahtia, että mitä sieltä uskaltaa heittää vauhdissa pois, onkin jo oma juttunsa. Ei mitään, jos minulta kysytään. Silti samaan aikaan haluaisi hiljentää ja hellittää. Elää seesteistä elämää.
Olen loistava järjestämään meille ohjelmaa. Vaikka edellisellä viikolla katsoisin kalenteria, että ei siellä ole mitään tulossa, ihan mahtavaa, niin viimeistään alkuviikosta saan sen kalenterin sopivasti täyttymään. Milloin on valmennuksia, milloin herra Kouluhevosella hieroja tai meidän talon esittely. Jota varten luonnollisesti pitää taas siivota ylimääräinen kerta. Neiti Teini muistaa aina huomautella siitä, kun osaan "vähän" järjestää meille tekemistä.
En ole kuitenkaan keksinyt, mistä päästä tätä elämää alkaisi purkamaan auki. Olen valtavan hyvä organisiomaan ja aikatauluttaaan. Mutta kun sen pitäisi koskea omaa elämääni, olen mahdottoman huono. Mistään ei halua luopua, kaikki on pakko tehdä itse.
Samaan aikaan tiedän, että tällä elähtäneisyydellä en enää kauaa jaksa. Se on nähty ennenkin. Kun väsyn tarpeeksi, joku ylempi taho hoitaa hommat niin, että joudun pakkolepoon. Ihan vaan sitten muutamaksi päiväksi, mutta silti. Ja olisihan se paljon fiksumpaa hoitaa homma itse, kuin vaikka venähtäneiden nivelsiteiden välityksellä.
Pääsiäisenä oli kyläilyn ja kokkauksen lomassa aikaa myös ihan vaan olla ja chillata. Sain kerrankin nukuttua kunnolla. Ja kun tiistaiaamu koitti, alkoi ahdistus ajatuksesta työt. Se kertoi enemmän kuin hyvin, että jotain tarvinnee tehdä pikapuoliin. Hellittää tahtia töissä, jotta ahdistuksen saa pois. Tai sitten katsoa jotain oikeasti uusia uria, ettei sitä ahdistusta edes pääsisi enää syntymään.
Se viestii taas vahvasti siitä unelmasta. Omasta tilasta, rauhasta, ajatuksesta tehdä juuri sitä mitä rakastaa. Jos siinä samalla saa tuotettua hyvää oloa myös muille, aina parempi. Sitä kohti, entistä vahvemmin. Jospa vaikka neiti Teinikin pääsisi joku päivä taas sanomaan, että "voi kun sä näytät freesiltä ja onnelliselta".
P.S. Jos joku osaa kertoa, miten ajanhallinan mestari ja organisoija osaisi toteuttaa sitä omassa elämässään, niin vinkkejä otetaan vastaan kiitollisena.
Tämä unettomuuspohdinta sai alkunsa pari viikkoa sitten, kun neiti Teini aikansa katseltua minua hevosensa selästä kysyi, että koska olen nukkunut viimeksi kunnolla? No en oikeastaan tiedä. "No kun sä näytät aika elähtäneeltä". No mutta sepäs kiva. Jotain tarttis kai sitten tehdä.
Minulla on säännöllisesti univaikeuksia. Ja aikalailla ne liittyy stressiin. Joskus muinoin tämä oli vielä pahempaa, saattoi mennä monta viikkoa, ettei unta juuri tullut ja se alkoi luonnollisesti näkymään kaikessa.
Oikeastihan sille unettomuuden syylle pitäisi tehdä jotain. Mutta elämän maailmanpyörä pyörii tällä hetkellä niin kiivasta tahtia, että mitä sieltä uskaltaa heittää vauhdissa pois, onkin jo oma juttunsa. Ei mitään, jos minulta kysytään. Silti samaan aikaan haluaisi hiljentää ja hellittää. Elää seesteistä elämää.
Olen loistava järjestämään meille ohjelmaa. Vaikka edellisellä viikolla katsoisin kalenteria, että ei siellä ole mitään tulossa, ihan mahtavaa, niin viimeistään alkuviikosta saan sen kalenterin sopivasti täyttymään. Milloin on valmennuksia, milloin herra Kouluhevosella hieroja tai meidän talon esittely. Jota varten luonnollisesti pitää taas siivota ylimääräinen kerta. Neiti Teini muistaa aina huomautella siitä, kun osaan "vähän" järjestää meille tekemistä.
En ole kuitenkaan keksinyt, mistä päästä tätä elämää alkaisi purkamaan auki. Olen valtavan hyvä organisiomaan ja aikatauluttaaan. Mutta kun sen pitäisi koskea omaa elämääni, olen mahdottoman huono. Mistään ei halua luopua, kaikki on pakko tehdä itse.
Samaan aikaan tiedän, että tällä elähtäneisyydellä en enää kauaa jaksa. Se on nähty ennenkin. Kun väsyn tarpeeksi, joku ylempi taho hoitaa hommat niin, että joudun pakkolepoon. Ihan vaan sitten muutamaksi päiväksi, mutta silti. Ja olisihan se paljon fiksumpaa hoitaa homma itse, kuin vaikka venähtäneiden nivelsiteiden välityksellä.
Pääsiäisenä oli kyläilyn ja kokkauksen lomassa aikaa myös ihan vaan olla ja chillata. Sain kerrankin nukuttua kunnolla. Ja kun tiistaiaamu koitti, alkoi ahdistus ajatuksesta työt. Se kertoi enemmän kuin hyvin, että jotain tarvinnee tehdä pikapuoliin. Hellittää tahtia töissä, jotta ahdistuksen saa pois. Tai sitten katsoa jotain oikeasti uusia uria, ettei sitä ahdistusta edes pääsisi enää syntymään.
Se viestii taas vahvasti siitä unelmasta. Omasta tilasta, rauhasta, ajatuksesta tehdä juuri sitä mitä rakastaa. Jos siinä samalla saa tuotettua hyvää oloa myös muille, aina parempi. Sitä kohti, entistä vahvemmin. Jospa vaikka neiti Teinikin pääsisi joku päivä taas sanomaan, että "voi kun sä näytät freesiltä ja onnelliselta".
P.S. Jos joku osaa kertoa, miten ajanhallinan mestari ja organisoija osaisi toteuttaa sitä omassa elämässään, niin vinkkejä otetaan vastaan kiitollisena.
Kommentit
Lähetä kommentti