Perjantaina tuli postissa kaksi pakettia. Se oli lähinnä hämmentävää, koska laatikko yleensä huutaa tyhjyyttään. Ellei sinne ole tullut ilmaisjakeluita. Laskutkin kun tulee suurimmaksi osaksi verkkopankkiin. Sillä tavalla niillä on helppo huijata itseään, kun niitä ei konkreettisesti joudu "avaamaan".
Mutta niihin paketteihin. Toinen oli Valkoisen Liekin Voiman lähettämä. Olin osallistunut arvontaan heidän Facebook -sivuillaan ja satuin olemaan yksi onnekkaista. Niinpä osasin odottaa sitä kaunista enkeliavaimenperää, kiitos siitä <3 Ja kyllä, tästä voi jo päätellä, että uskon johonkin. Mutta palataan hörhöilyyn joskus myöhemmin ;)
Toinen paketti oli siis mysteeri. Sieltä paljastui kuitenkin Schockemöhlen orikuvasto yhdessä Ratsujalostusliiton julkaisun kanssa. Voi veljet niitä upeita kouluoriita! CD:tä en ole uskaltanut vielä edes avata...
Eilen oli lisää oreja tarjolla Hämeenlinnassa Orisuoralla, niitä uljaita suomalaisia unelmia! Meinasi itku tulla muutaman kohdalla, niin hienoilta ne näytti. Kiltisti kuitenkin nieleskelin silmäkulmaan kihonneet kyyneleet, enhän minä nyt näin herkkä voi julkisesti olla :D Joukossa oli myös tulevan kesän isukkimme, Silvolan Hemminki.
Koska orikuvastoja on nyt eksynyt tähän talouteen kaksin kappalein, niin sehän varmasti tarkoittaa jotain, eikö niin?? Että ei kun tilaa etsimään ja kasvattajanimeä keksimään, sillähän sitä alkuun päästään! Todellisuudessa yksi haaveista on kasvattaa pienimuotoisesti suokkeja ja puokkeja, ainakin omaan käyttöön. Oma käyttöhän tarkoittaa tällä hetkellä tyttären käyttöä, joten rajansa toki silläkin käytöllä. Minua kun ei hevillä hevosenselkään ole viimeaikoina kammettu. Mutta jos sinne joukkoon eksyy se maailman kiltein ja laiskin (ja pienin) maastoratsu, niin ehkä joku päivä jopa mamma kapuaa taas riuskan ratsun kyytiin ja lähtee maastoon heittämää niitä sauhuavia aivojaan narikkaan. Eikä tästä ole edes montaa vuotta, kun hyppäsin estevalmennuksessa 80cm rataa jo edesmenneellä papparaisellamme Jakilla. Mutta kun hetkeksi heittäytyy maankamaralle tässä iässä, oma rajallisuus ja kropan sietokyky syöksyy tietoisuuteen ja ratsastamattomuus alkaa tuntua nopeasti siltä turvallisemmalta vaihtoehdolta. Sitäpaitsi meidän ujas kisaratsu on lähinnä norsun kokoinen ja haluessaan (HUOM! vain niin halutessaan, mutta se halu varmasti tulisi juuuri silloin kun mamma on kyydissä) omaa kilpahevosen reaktiivisuuden. Miten siellä voi kroppaansa hallitsematon perunasäkki pysyä edes kyydissä ja pudotus suunnilleen taivaasta asti saattaa hieman sattua ja vähintään murskata luita, siispä ei kiitos.
Jokatapauksessa omaa tilaa ja enempiä hevosia odotellessa ensi kesänä syntyy (ensimmäisen!) oma kasvatti yhdistelmästä Silvolan Hemminki - Pilven Poika, joten sen kasvattajanimen keksiminen on enemmän kuin ajankohtaista. Toki siihen, että meidän Tulevaisuuden Toivo näyttää muuvejaan orisuoralla tai tammaväärällä, menee vielä "pari" vuotta. Sitä odotellessa neiti Kilparatsastaja koittaa etsiä itselleen suokkeja(kin) ratsatettavaksi. Ne on kuulema "niin kivoja ja simppeleitä", enkä oikeastaan ihmettele herra Kilpahevosen jälkeen. Ville Vaurion sanoin: "10:stä hevosesta 9 on helppoja ja sitten on se yksi, tällainen".
P.S. Tämä samainen neiti teini kielsi minua liittymästä Tinderiin, joten joutunen katsastamaan oman sulhon jostain muualta ;)
Mutta niihin paketteihin. Toinen oli Valkoisen Liekin Voiman lähettämä. Olin osallistunut arvontaan heidän Facebook -sivuillaan ja satuin olemaan yksi onnekkaista. Niinpä osasin odottaa sitä kaunista enkeliavaimenperää, kiitos siitä <3 Ja kyllä, tästä voi jo päätellä, että uskon johonkin. Mutta palataan hörhöilyyn joskus myöhemmin ;)
Toinen paketti oli siis mysteeri. Sieltä paljastui kuitenkin Schockemöhlen orikuvasto yhdessä Ratsujalostusliiton julkaisun kanssa. Voi veljet niitä upeita kouluoriita! CD:tä en ole uskaltanut vielä edes avata...
Eilen oli lisää oreja tarjolla Hämeenlinnassa Orisuoralla, niitä uljaita suomalaisia unelmia! Meinasi itku tulla muutaman kohdalla, niin hienoilta ne näytti. Kiltisti kuitenkin nieleskelin silmäkulmaan kihonneet kyyneleet, enhän minä nyt näin herkkä voi julkisesti olla :D Joukossa oli myös tulevan kesän isukkimme, Silvolan Hemminki.
Koska orikuvastoja on nyt eksynyt tähän talouteen kaksin kappalein, niin sehän varmasti tarkoittaa jotain, eikö niin?? Että ei kun tilaa etsimään ja kasvattajanimeä keksimään, sillähän sitä alkuun päästään! Todellisuudessa yksi haaveista on kasvattaa pienimuotoisesti suokkeja ja puokkeja, ainakin omaan käyttöön. Oma käyttöhän tarkoittaa tällä hetkellä tyttären käyttöä, joten rajansa toki silläkin käytöllä. Minua kun ei hevillä hevosenselkään ole viimeaikoina kammettu. Mutta jos sinne joukkoon eksyy se maailman kiltein ja laiskin (ja pienin) maastoratsu, niin ehkä joku päivä jopa mamma kapuaa taas riuskan ratsun kyytiin ja lähtee maastoon heittämää niitä sauhuavia aivojaan narikkaan. Eikä tästä ole edes montaa vuotta, kun hyppäsin estevalmennuksessa 80cm rataa jo edesmenneellä papparaisellamme Jakilla. Mutta kun hetkeksi heittäytyy maankamaralle tässä iässä, oma rajallisuus ja kropan sietokyky syöksyy tietoisuuteen ja ratsastamattomuus alkaa tuntua nopeasti siltä turvallisemmalta vaihtoehdolta. Sitäpaitsi meidän ujas kisaratsu on lähinnä norsun kokoinen ja haluessaan (HUOM! vain niin halutessaan, mutta se halu varmasti tulisi juuuri silloin kun mamma on kyydissä) omaa kilpahevosen reaktiivisuuden. Miten siellä voi kroppaansa hallitsematon perunasäkki pysyä edes kyydissä ja pudotus suunnilleen taivaasta asti saattaa hieman sattua ja vähintään murskata luita, siispä ei kiitos.
Jokatapauksessa omaa tilaa ja enempiä hevosia odotellessa ensi kesänä syntyy (ensimmäisen!) oma kasvatti yhdistelmästä Silvolan Hemminki - Pilven Poika, joten sen kasvattajanimen keksiminen on enemmän kuin ajankohtaista. Toki siihen, että meidän Tulevaisuuden Toivo näyttää muuvejaan orisuoralla tai tammaväärällä, menee vielä "pari" vuotta. Sitä odotellessa neiti Kilparatsastaja koittaa etsiä itselleen suokkeja(kin) ratsatettavaksi. Ne on kuulema "niin kivoja ja simppeleitä", enkä oikeastaan ihmettele herra Kilpahevosen jälkeen. Ville Vaurion sanoin: "10:stä hevosesta 9 on helppoja ja sitten on se yksi, tällainen".
Tulevaisuuden Toivon isä Silvolan Hemminki Orisuoralla
ja emä Tuiskun Tuiverrus
P.S. Tämä samainen neiti teini kielsi minua liittymästä Tinderiin, joten joutunen katsastamaan oman sulhon jostain muualta ;)
Kommentit
Lähetä kommentti