Nyt se on vihdoin tässä, se oma blogi. Se on ollut suunnitteilla jo kauan. (Niin kuin moni muukin asia.) Olen miettinyt, että mistä sitä oikein pitäisi? Meidän elämästä hevosten kanssa, Vilmasta ja Patusta, valmennuksista ja kisoista, ihan vaan siis hevosista? Vai ruoasta ja kokkauksesta, Hennin Herkuista? Koska sitäkin on kyselty. Vai elämästä ihan ylitääpään? Se ehkä on liian henkilökohtaista ja siihen olisi tarvittu ennemminkin se vain itselle kirjoittu "päiväkirja" -blogi. Vai siitä, että nyt mennään eikä meinata kohti hevostilaa? Todennäköisesti tästä tulee blogi vähän niistä kaikista :)
Meidän elämä pyörii pitkälle hevosten mukaan ja ehdoilla. Omia on tällä hetkellä yksi, Patu 11vee. Se on hankittu n. 1½ vuotta sitten Vilman kisahevoseksi. Samalla "oven avauksella" edelliset poistuivat, meidän rakas Jakki-pappa sateenkaarisillalle ja Nebu estekotiin, ei siitä ollut kouluhevoseksi. Patun lisäksi on lainahevonen Tuive, jonka pitäisi varsoa ensi kesänä Silvolan Hemmingistä. Meidän ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen, oma kasvatti. Joten tallilla käydään joka päivä, iso osa elämä siis.
Itselle hevoset tulivat osaksi elämää 6-vuotiaana. Naapurin Lotta kävi Messilässä ratsastamassa, pääsin mukaan ja sille tielle jäin. Ensimmäisen oman hevosen sain teini-iässä. Ihan järjetöntä näin jälkikäteen ajateltuna. Parikymppisenä tuli vähän pidempi tauko, mutta alle 3-kymppisenä, usean vuoden suostuttelun jälkeen, palasin talleille ja paluuta ei enää ollut. Omia hevosia on ollut nyt 12 vuotta, eikä loppua näy.
Vilma taasen heitettiin hevosen selkään 3-vuotiaana ja vuotta myöhemmin taloon asteli ensimmäinen oma poni, valkoinen shetlanninponi Julia. Se jälkeen kaviokkaita on ollut useita, esteratsatus aluksi tavoiteena, vaan Jakki päätti aikoinaan toisin ja koulutuuppari tytöstä lopulta tuli. Äidin sydän kiittää, kouluradalla ei sentään nitroja tarvitse, hengityksen pidättäminen sen n. 5 minuuttia riittää ;)
Elämässä suurta roolia näyttelee myös tämä talovanhus, jonka ostin vajaa 5 vuotta sitten. Verta, hikeä ja kyyneliä, 5 kk:tta ihan sumussa elämistä, mutta remontti tuli tehtyä.Vaikka kuinka olin siinä kohtaa luopunut haaveesta hevostilaan ja päätin ostaa "vain" omakotitalon, ei se haave mihinkään pinnan alta hävinnyt. Tämä talo on nyt myynnissä ja matka sen kanssa tulee toivonmukaan päätökseen pikapuoliin, meidän elämän on tarkoitus jatkua jossain muualla.
Ruokani saivat taannoin lempinimen Hennin Herkut. Keittiössä hääriminen oli tapa purkaa elämän muita asioita. Hyvä ruoka siis kuuluu olennaisena osana elämäämme. Keittiössä oikaisua pitäisi harjoittaa jopa enemmän, kukaan ei kuole niihin nakkeihin ja ranskalaisiin silloin tällöin ;)
Mitä muuta. Varmasti ajatuksia matkasta kohti hevostilaa, sitä suurta unelmaa. Toki myös nykyistä duunia vaatteiden parissa. Ei, en ole muotiguru, vaikka päiväni vaatteiden ympäröimänä vietänkin, olen se paperien pyörittäjä. Ehkä jotain rescuekoira Dinkasta, jonka elämässä on olennainen osa olen minä ja ruoka. On tässä huushollissa pari kissaakin, Iines ja Haisu(li), mutta koska kissat on kissoja, niistä tuskin paljon mainittavaa löytyy. Elämään kuuluu myös opiskelua, toisaalla yritysjohtajaksi, toisaalla taas pehmeämpiä asioita NLP:n, aarrekarttojen ja unelmien parissa, kohti sitä kokonaisvaltaista parempaa minää. (Joka lähtökohtaisesti on todellakin ollut kehittämisen tarpeessa.)
Ulkoasun ja muidenkin toimintojen kanssa on paljon opettelua, tämä on varsin vieras maailma. Tekstisisältö toivonmukaan saa nopeasti ripauksen sitä kirjoittajaa, joka ennen olen ollut ja tylsyys tyystin katoaa. Jee ja apua, tästä se lähtee :D
Meidän elämä pyörii pitkälle hevosten mukaan ja ehdoilla. Omia on tällä hetkellä yksi, Patu 11vee. Se on hankittu n. 1½ vuotta sitten Vilman kisahevoseksi. Samalla "oven avauksella" edelliset poistuivat, meidän rakas Jakki-pappa sateenkaarisillalle ja Nebu estekotiin, ei siitä ollut kouluhevoseksi. Patun lisäksi on lainahevonen Tuive, jonka pitäisi varsoa ensi kesänä Silvolan Hemmingistä. Meidän ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen, oma kasvatti. Joten tallilla käydään joka päivä, iso osa elämä siis.
Itselle hevoset tulivat osaksi elämää 6-vuotiaana. Naapurin Lotta kävi Messilässä ratsastamassa, pääsin mukaan ja sille tielle jäin. Ensimmäisen oman hevosen sain teini-iässä. Ihan järjetöntä näin jälkikäteen ajateltuna. Parikymppisenä tuli vähän pidempi tauko, mutta alle 3-kymppisenä, usean vuoden suostuttelun jälkeen, palasin talleille ja paluuta ei enää ollut. Omia hevosia on ollut nyt 12 vuotta, eikä loppua näy.
Vilma taasen heitettiin hevosen selkään 3-vuotiaana ja vuotta myöhemmin taloon asteli ensimmäinen oma poni, valkoinen shetlanninponi Julia. Se jälkeen kaviokkaita on ollut useita, esteratsatus aluksi tavoiteena, vaan Jakki päätti aikoinaan toisin ja koulutuuppari tytöstä lopulta tuli. Äidin sydän kiittää, kouluradalla ei sentään nitroja tarvitse, hengityksen pidättäminen sen n. 5 minuuttia riittää ;)
Elämässä suurta roolia näyttelee myös tämä talovanhus, jonka ostin vajaa 5 vuotta sitten. Verta, hikeä ja kyyneliä, 5 kk:tta ihan sumussa elämistä, mutta remontti tuli tehtyä.Vaikka kuinka olin siinä kohtaa luopunut haaveesta hevostilaan ja päätin ostaa "vain" omakotitalon, ei se haave mihinkään pinnan alta hävinnyt. Tämä talo on nyt myynnissä ja matka sen kanssa tulee toivonmukaan päätökseen pikapuoliin, meidän elämän on tarkoitus jatkua jossain muualla.
Ruokani saivat taannoin lempinimen Hennin Herkut. Keittiössä hääriminen oli tapa purkaa elämän muita asioita. Hyvä ruoka siis kuuluu olennaisena osana elämäämme. Keittiössä oikaisua pitäisi harjoittaa jopa enemmän, kukaan ei kuole niihin nakkeihin ja ranskalaisiin silloin tällöin ;)
Mitä muuta. Varmasti ajatuksia matkasta kohti hevostilaa, sitä suurta unelmaa. Toki myös nykyistä duunia vaatteiden parissa. Ei, en ole muotiguru, vaikka päiväni vaatteiden ympäröimänä vietänkin, olen se paperien pyörittäjä. Ehkä jotain rescuekoira Dinkasta, jonka elämässä on olennainen osa olen minä ja ruoka. On tässä huushollissa pari kissaakin, Iines ja Haisu(li), mutta koska kissat on kissoja, niistä tuskin paljon mainittavaa löytyy. Elämään kuuluu myös opiskelua, toisaalla yritysjohtajaksi, toisaalla taas pehmeämpiä asioita NLP:n, aarrekarttojen ja unelmien parissa, kohti sitä kokonaisvaltaista parempaa minää. (Joka lähtökohtaisesti on todellakin ollut kehittämisen tarpeessa.)
Ulkoasun ja muidenkin toimintojen kanssa on paljon opettelua, tämä on varsin vieras maailma. Tekstisisältö toivonmukaan saa nopeasti ripauksen sitä kirjoittajaa, joka ennen olen ollut ja tylsyys tyystin katoaa. Jee ja apua, tästä se lähtee :D
Kommentit
Lähetä kommentti